Siirry sisältöön
Porvoon ympäristöterveydenhuolto

Terveystarkastajan vinkit rottien ehkäisyyn ja torjuntaan

Rottahavaintojen määrä on viime vuosina lisääntynyt. Syinä pidetään muun muassa leutoja talvia, runsasta ravinnon saatavuutta sekä tiivistyvää kaupunkirakennetta. Erityisesti loppukesällä ja syksyllä maahan pudonneet hedelmät ja muu helposti saatavilla oleva ravinto houkuttelevat rottia. Syksyn viilenevä sää ja ravinnon väheneminen luonnossa ajavat rottia asuinalueille.

Rottakanta kasvaa nopeasti, jos ravintoa, vettä ja suojapaikkoja on tarjolla. Rotille ei kuitenkaan kannata antaa mahdollisuutta moninkertaistaa joukkojaan, sillä:

  • Rotat voivat levittää ihmisille ja kotieläimille tauteja

Rotat voivat levittää taudinaiheuttajia saastuttamalla virtsalla ja ulosteilla elintarvikkeita, rehuja ja ympäristöä. Lisäksi niiden loiset voivat levittää tauteja ihmisiin ja lemmikkeihin.

Yksi tunnetuimmista rottien ihmisiin ja kotieläimiin levittämistä vakavista taudeista on leptospiroosi. Suomessa tämä bakteerin aiheuttama kuumetauti on edelleen harvinainen, mutta jyrsijät ovat sen tärkeimpiä luonnollisia kantajia.

Rotan ulosteista voi joutua elintarvikkeisiin tai rehuihin esimerkiksi salmonellaa tai E.coli -bakteereja, jotka aiheuttavat suolistotulehduksia.

Lisätietoa:

  • Rotat aiheuttavat omaisuusvahinkoja

Rotat jyrsivät rakenteita, eristeitä, putkia ja sähköjohtoja sekä voivat päästä rakennuksiin pienistäkin aukoista. Vaurioituneet sähköjohdot voivat lisätä tulipalon riskiä, ja vaurioituneet putket voivat aiheuttaa vesivahinkoja. Rotan pesät ja kuolleet rotat voivat lisäksi aiheuttaa hajuhaittoja.

Lisätietoa:

Rotta ei pyydä muuttolupaa, kun tarjolla on buffet ja ilmainen majoitus

Rotat hakeutuvat sinne, missä ravintoa ja suojapaikkoja on helposti saatavilla. Jätteet, avokompostit, pudonneet omenat ja suojaisat piilopaikat houkuttelevat rottia asettumaan pihapiiriin. Terveystarkastajan vinkit rottien ehkäisyyn kannattaakin ottaa heti käyttöön!

1. Estä rottien pääsy ravinnon äärelle

  • Säilytä jätteet kannellisissa ja ehjissä jäteastioissa.
  • Huolehdi, että jäteastioiden kannet ovat suljettuina ja pesutulpat paikallaan. Tyhjennä jäteastiat riittävän usein.
  • Älä varastoi jätteitä muualla kuin jäteastioissa.
  • Kerää maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät.
  • Huolehdi kompostien asianmukaisesta hoidosta – laita elintarvikejätettä vain tiiviiseen lämpökompostoriin.
  • Vältä lintujen turhaa ruokintaa, koska se houkuttelee myös jyrsijöitä.
  • Säilytä elintarvikkeet ja eläinten rehut jyrsijätiiviissä astioissa tai tiloissa.

2. Poista rotille sopivat suoja- ja pesäpaikat

  • Leikkaa korkea heinikko ja siisti tiheä kasvillisuus rakennusten läheisyydessä.
  • Poista tarpeettomat romut, purkujätteet ja vanhat halkokasat.
  • Pidä jätepisteet siisteinä.
  • Poista pihoilla olevat suojaisat kolot ja piilopaikat.
  • Varastoi tavarat mahdollisuuksien mukaan lattioiden sijaan hyllyillä, jotta tilat voidaan tarkastaa ja siivota helposti.

3. Huolehdi rakennusten kunnosta

  • Estä eläinten pääsy rakennuksiin. Tiivistä rakenteiden raot ja aukot – erityisesti ovien ja ikkunoiden reunukset.
  • Verkota tuuletusaukot ja muut kulkureitit.

4. Tarkkaile ympäristöä säännöllisesti

  • Seuraa rottien jätöksiä, kulkureittejä ja muita merkkejä.
  • Toimi heti, jos havaitset rottia tai niiden jälkiä. Mitä aikaisemmin torjunta aloitetaan, sitä helpompi ongelma on ratkaista.

5. Kun pelkkä ehkäisy ei riitä, torju tehokkaasti

  • Kotitalouksissa rottia voi omatoimisesti torjua loukuilla – muista tarkistaa loukut päivittäin!
  • Jos rottaongelma on jo laaja tai vaikeasti hallittava, ota pikaisesti yhteyttä ammattimaiseen tuholaistorjuntayritykseen. Tukesin ylläpitämästä julkisesta rekisteristä voit etsiä rekisteröityjä tuholaistorjunnan ammattilaisia.
  • Torjunta on tehokkaampaa, kun naapurusto tekee yhteistyötä ja torjuntaa tehdään samanaikaisesti laajemmalla alueella.

Lisätietoa:

Muista tärkein!

Rotilta kannattaa viedä ravinto ja suojapaikat ennen kuin ne ehtivät asettua alueelle. Ennaltaehkäisy on aina helpompaa ja tehokkaampaa kuin laajaksi kasvaneen rottaongelman torjuminen.

Rottaongelman ehkäisy ja tarvittaviin torjuntatoimiin ryhtyminen ovat kiinteistön omistajan vastuulla. Jokainen meistä voi kuitenkin omalla toiminnallaan ehkäistä ongelman syntymistä.